Nunneli muualla

maanantai 28. toukokuuta 2012

Päättätyö Days 5-6 and weekend

My sweet home Kouvostoliitto <3
Tuli sitten noiden ensimmäisten uurastuspäivien jälkeen melkonen blokki. Sain kuitenkin aloiteltua itse tarinan, mutta päädyin lyhentämään sitä melkoisesti. En sivumäärällisesti, vaan tarinan sisällöllisesti. En kertakaikkiaan ehtisi saada koko juttua kunnialla loppuun, jos tekisin sen kokonaan. 
Tarinan idea on siis se, että päähenkilöt päätyvät yllättäen joksikin aikaa johonkin elokuvaan ja hyppäävät siitä toiseen. Jouduin kuitenkin ottamaan vaan ensimmäisen tarinan (eli yhden elokuvan) sillä siihen että se kestäisi edes pienen hetken meni kuusi sivua. Mutta tänään ajelin Kouvolaan ostamaan synttärilahjoja ja tarvikkeita kirjalliseen raporttiin. (Ja tuli siinä sivussa nähtyä Pinjaakin pitkästä aikaa ;D)


torstai 24. toukokuuta 2012

Päättötyö Day 4

After one sleeples night.
En saanu sitte viime yönä nukuttua silmäystäkään. Heräsin eilen kello yksi ja siitä asti on samoilla unilla porhallettu x). Mutta juu, ihanaa! Sain alkustoorin valmiiksi, eli nyt on aika siirtyä tietokoneesta kynään ja paperiin~. Napsin ns.edistys kuvat ja ajattelin vähän selittää miten yleensä sivut tulee piirrettyä:


1. Ensin teen tarinan pohjan, eli jonkinlaisen todella nopean hahmotelman, jonka tarkoitus on vain antaa ilmi mistä on kyse.
2. Seuraavana tulee tarkempi hahmotelma, jonka tarkoitus on suunnitella miltä kuva näyttävät.


3. Lopulta tulee rajaus vaihe, eli hahmotelmien pojalta piirretään ääriviivat kuvaan.
4. Tämän jälkeen alkaa värittäminen. Ensin pienet osat (henkilöt ja esineet).


5. Sitten taustojen värit.
6. Lopuksi vielä erikoistehosteet, kuten tässä valon loiste.

7. Piirtämis osion jälkeen tulee ruutujen rajaaminen ja kuplien piirtäminen.
8. Lopuksi vielä hienosäätö ja kumplien täyttö.
Valmiit sivut 4&5:

 

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Päättötyö Day 3

With coffee to go...
Love coffee <3. Oikeesti mie en pystyis olee hereil ilman sitä... Ja tosiaa, tää raportti veny neljännen päivän puolelle (kello on n.1.20 ku alan kirjottaa tätä.). Väsyttää ihan kamalast. Joten tästä on tulossa vähän sekavaa...
Mutta juu... Tajusin tänää, et oo viimeset kolme päivää tehny pelkästää tätä (nukkumisen, syömisen ja lenkkien lisäks) ja alkaa pikku hiljaa tuntuu... Se joka päivänen 5-6 tuntii on jotenki muuttunu 10-12 tunniks ='D. Hauskaa sinäänsä, mut perjantain täytyy varmaa ottaa vähän vapaata ja pienentää tota työaikaa, jos huomenna sais vaik tietokone osuuden valmiiks. Täytyy itseasias tarinaaki lyhentää, sillä näihin ekoihin sivuihin on menny "pikkusen" enemmän aikaa, ku alkuperäseen suunnitelmaa kuulu. 
Tänää sain sitten viimeisteltyä 2 sivun ja juuri äsken 3 sivun valmiiks. Ihme ja kumma että jaksoin, mutta kiitos siitä kolmannelle kupille kahvia ja epämääräiselle valitukselle tumblr:ssa... En muistanut/jaksanut/ehtinyt edes ottaa kuvia edistymisestä, mutta voinpahan "ylpeänä" laittaa sivujen 2 ja 3 kuvat. Tosin ylpeys on kaukanan kun jälki on.. no on mitä on. Ja nyt mie lopetan tän sekavan selitykseni ja laitan ne kuvat + painun pehkuihin. Ps. Wilma mokoma ei päästä omalla koneellani kirjautumaan sisään... mokoma shaiba... =p


tiistai 22. toukokuuta 2012

Päättötyö Day 2

This.. is.. killing me... x(


Alkaa vähän tuntua kun on nyhvänny kaks päivää samas paikas saman sivun paris... ='D
Eilen sain sitten vielä ekasta sivusta sen suunnilleen puolet tehtyä... Väänsin sivun ekaa ruutua varmaan 3 tuntia... Ja näin... Eka vähän kuvia sen edistymisestä:






Veden pohja (jonka väänsin itse mallista x) ) ja lopputulos. Apuna käytin tätä tutoriaalia. Tuli tosin vähän ongelmia, kun tajusin että en voi kääntää kuvaa kunnolla kummallakaan piirustus ohjelmallani. (vesi tehty  osittain Paint.NET:illä).
Sitten tän päivän projectia:




Tätä väänsin muutamaa ruutua varten taustaksi monta tuntia... Ohjelmana Paint.NET.
JA LOPPUTULOS!! =D:

(Tekstit lisään sitten kun on kaikki sivut valmiina)
Enkä ole hirveän tyytyväinen tähän lopputulokseen... ='D

maanantai 21. toukokuuta 2012

Päättötyö: Day 1

So good so far...



Tän päivän ns. pakolliin aika alkaa olee pulkas, mut taitaa mennä kevyest ylitöiks. Alottelin siis päättötyö projectini, joka on sarjakuva. Tarkoituksenani on kokeilla vähän eri tekniikoita... Ensimmäisenä nyt siis toinen itselleni tutuimmista: tietokone. Rakastan lopputulosta mikä sillä tulee, mutta edistyminen on vaa ihan hirveen hidasta =/.


Ensimmäiset 5 sivua teen siis kaikki tietokoneella. 
Välineet:-Trust:in piirtopöytä.-Läppäri...-Artweaver:in ilmainen piirustus ohjelma.


Tähän mennessä olen tänään saanut valmiiksi päähenkilöiden esittelykuvan ja pika hahmotelmat 5 ensimmäisestä sivusta. Koitan vielä saada pari ensimmäistä valmiiksi, mutta saa nähä kauan siihen menee...



..juuh... Ja jotain valmista!:

Tosin sivu jolle tuo menee, tulee varmaan olemaan vähän muokkailtu vielä... tjt... ='D Nyt tauko ja takas piirtämää!


sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Summer time



Iha vaa kesä fiilistelyyn ;)
Ajeltii siis eilen Ninan kans Jaalan kesäkodille tutustuu ens kesän leirie isosii ja on kyl kiva porukka tulos. Siel sit nukuttii yön yli ja tänää päristeltii takas (huomasin et skootteri pitää huolestuttavaa ääntä =X).Mut joo kuva kertoo enemmä ku tuhat sanaa:



Löysin penaalista kasvovärit perjantain jäljilt, jote päätettii Hannan kaa pirtää toisillemme viikset x).

Saunomisen sivussa tuli heitettyy talviturkki <3.



Tollanen kullannuppu tuli pyörimää sinne. Ehkä ihanin olento ikinä! <3<3<3



...Paistettii vähä makkaraa...

Huomenna alkaa päättötyön teko ja mie alan hoitaa raportointia täällä. Jos tulee muuta kirjotettavaa, nii tungen ne raporttien loppuu, tai kirjotan myöhemmi. Lyhyesti: meillä yheksännen luokan lopussa tehää lyhyt projekti työ, joka voi olla aika laajalt mitä vaa. Sitä tehää sitte reilu viikko kotoon tai koulus. Mie teen sarjakuvan ja eipä siitä sen enempää... ='D

perjantai 18. toukokuuta 2012

Let's be kids for the last time!

And maybe tomorrow we'll grow up.

Tai sitten ei. Tänää kuiteski oltii lapsellisii ja hävettävii oikee olan takaa. Oli siis vika koulupäivä ja ihan heeeelvetin hauskaa x). Tosin kaikki juhla energia meni koulussa hilluessa. Oltii kaks kertaa kaikki ysit rehtorin puhuttelussa ja toisella kerralla se ilmotti että:"teijän koulupäivä päätty nyt". Tuli kunnon virallinen koulusta potkiminen meille, kiitokset siitä =). Niitä kasien järjestämiä potkiaisia siis odotellessa ;). Mut ny vähä kuvia! Ja selittelyy niitte kans enemmä ;) ;).




Ekal tunnil luokanvalvoja tarjos kahvit ja pullat ja sitte piirreltii sellaselle isolle levylle x).



Ja vähän grillausta, ennen ku jouduttii ekaa "puhutteluu".



Joku hilas muovipussin lipputankoon.


Roiskeläppä pitsaa ja kokista ruualla. Hankittii yks tyyppi hakemaa meille kaupast x)


Tekoveri <3


Tulihan se aurinkoki esii jossaa välissä!


Koulun jälkee lähtii pitsalle vähän pienemmäl porukal. (Oli iha best!)


Sitte viel jätskille~ Latte jäätelö <3<3<3 Täst taitaa tulla mun uus vakio (tai siis tän kesän vakio) x)



torstai 17. toukokuuta 2012

One kept promise

Juuh, vähän ehti aikaa kulua edellisestä postauksesta. Viime viikoilla tuli tosiaan pyörittyä aika paljon pääsykokeissa. Tuli siinä sitten pyörähdettyä Hyvinkäällä, Tampereella isoveljen luona, Ikaalisissa, Vantaalla ja Hollolassa. Oli ihan mukavaa, mutta samalla ihan hirveen uuvuttavaa. Nyt sitten on viimenen kouluviikko paremmalla puolella ja huominen menee lähinnä juhlimiseen. Sitä odotellessa tästä ja eilisestä:

Eli eilen käytiin äitin kanssa kaupoilla etsimässä juhlapuvun puuttuvia juttuja (mm. kenkiä ja vyötä). En sitten löytänyt etsityistä muita kuin kengät, mutta pitää vähän miettiä vielä kokonaisuutta. (Pistän mekosta kuvan kun saan itseni ottamaan sen...) Tarttu mukaan vähän muutakin, mutta niistä lisää myöhemmin tässä. Illalla menin Pinjalle punkkaamaan ja tänään lähdettiin ISKO:n viimeiseen koulutus osioon; valmennuspäivään. Ja mie oon ainavaa enemmän varma, et meijän riparin isosporukka on aivan ihana <3. Pidettiin Pinjan kanssa hartaus, joka oli ihan hirveen pelottavaa (koska teksti oli mulle todella henkilökohtain). Hauskaa oli ja siinä se xD.




Sitten vähän ostoksia (en jaksa etsiä tarkkoja hintoja, niin laitan jotain sinneppäin):


Kevätjuhlakengät heimosenkengästä muistaakseni 48e.



Vaavalle syntymälahjaks ostin jo etukäteen tommosia (puku oli varmaan jtn. 7e, lasit n.7? ja huivi n.4?). Jos joku ei tiennyt, niin minusta siis tulee täti tässä ihan lähiaikoina (kuukauden sisällä) =) <3



T-paita ja shortsit H&M:stä, reilu 9e molemmat.



Huomenna juhlimaan ja nyt ottamaan vaan rennosti~ Öitä =)