Nunneli muualla

torstai 27. maaliskuuta 2014

Back to home


Huomenna on ensimmäinen työharjoittelu takana ja ensiviikolla edessä paluu koulunpenkille. Koko jakso on mennyt hieman ja hieman enemmänkin ohitse, mutta huomenna on edessä muutto takaisin kämpille. Sen jälkeen suunta Tampereelle viikonlopuksi.


 Huone oli kaaoksessa jakson alussa ja on edelleeki...

 Aika paljon tavaroita tullut katseltua läpi. Oli niissä karsimista.

 Olipa vierässä pikku halikaveri (pehmoleluille ei ole koskaan liian vanha!) ni ei ollu niin yksinäistä~

Sitten takas pakkailujen pariin ja ehkä mie muistan päivitellä taas 18 kieppeillä~

maanantai 10. helmikuuta 2014

Still alive!

Nopea päivitys ilman kuvia tai mitään!
En ole tosiaankaan ehtinyt päivittelemään hetkeen... Syy on puhtaasti siinä että on ollut todellakin kiire. Lisäksi hieman parisuhdeasioita viemässä vapaa-aikaa. Koitan kyllä saada jonkinlaista fiksumpaa päivitystä aikaan vielä ennen huhtikuuta. Tässä kuitenkin vähän tilanteen selitystä:
Aloitin vähän ennen joulua autokoulun ja koitan kovasti saada ajoluvan taskuun huhtikuun loppuun mennessä. Sitä kuitenkin mukavasti häiritsee hiihtolomalla alkava työharjoittelu Kouvolassa. Koulussa on ollut järjetön kiire kaksoistutkinnon ansiosta, vaikkakin ammatikoulu itsessään on vienyt aikaa turhankin paljon. Stressiä on ollut vaikka muille jakaa ja on edelleenkin. Niin ja tietenkin pienenä sokerina kahviin: hukkasin läppärini ennen joululomaa. Jessss.
Ei kaikki kuitenkaan ole pelkkää kiirettä ja stressiä ollut. Mitään kovin kummosia menoja ei myöskään ole ollut piristämässä arkea, mutta ystävänpäivää odotellessa. Kouvolaan palaillessa pitäisi keksiä hieman tekemistä viikonlopuille, sillä vaikka Kouvolassa ei mitään vikaa ole ja vanhempani ovat ihan mukavia, niin kasvaisin varmaan sammalta sieltä palatessani, ellen keksisi jotain. Lisäksi iso osa kaveripiiristä kun tuntuu nykyään olevan Lahti-Heinola suunnalla voi tulla hieman orpoa. Toisaalta hyvä tilaisuus nähdä kotikunnan kavereita pitkästä aikaa.

Eipä tässä kai muuta. Toivotaan että lumet pysyy vielä tovin ja muistakaa ystäviänne ja rakkaitanne! ;)

torstai 24. lokakuuta 2013

Rock Me





Jäänyt vähän päivitykset vähemmälle taas... Ja tykkimäestä en sitten tehnyt postausta ikinä :'D. Sen osalta voin selitellä että kuvia oli liikaa, joten luovutin. Kaikkeen muuhun voisi päteä se, että ollut hieman kiire koulussa =X. Mutta juu, kävin pitkästä aikaa kaupoilla! 8D Paljoa ei mukaan tarttunut, mutta muutama juttu kumminkin.

Ihanat vanhemmat <3. Kenkiin ei olisi todellakaan ollut itselläni varaa, mutta kiitos vanhempien lisä sponssauksen sain sittenkin uudet talvikengät :).

Farkkujen kanssa sama juttu. Ja onnekseni äiti sattui vielä haluamaan että ostetaan kunnon farkut. Pääsimpäs siinä sivussa kuolaamaan taas carlingsin vaatteita. Ehkä ensivuonna voisin sieltä mennä jotain muutakin ostamaan~


Niin ja pitkästä aikaa vaihtui hiusväri. Takaisin blondiin jälleen~

Tuli tuolta kaupoilta jotain muutakin ostettua (mm. synttärilahja kaverille, vesivärit,...) mutta niistä ei nyt tässä xD. Vaaterahanihan menivät alku syksystä ajopukuun, joten sen vuoksi sain hieman jännittää saisinko jostain rahaa kaikkein pakollisimpiin vaatteisiin... 
Ja mitäs muuta tästä lomasta? Näin pitkästä aikaa entisiä koulukavereitani. Oli kiva nähdä ihmisiä <3 Vaikken nyt ehkä itse ole osannut kovin hyvää seuraa olla xD. Lisäksi pyörähdin kuusaalla ja samassa myös hammaslääkärissä. Sen myötä tulikin jonkin lainen pohja uudenvuoden suunnitelmiin. Piti näet ottaa hammaslääkäri 31. joulukuuta aamuksi. Hienoa. 

Ja kun en muutakaan osannut pääni kanssa tehdä, niin aloin neulomaan kaulahuvia jollekkin, joka sitä tuskin koskaan saa xD.

lauantai 24. elokuuta 2013

Maalaisjuntteilua


En mie muista enää edes mistä pitäs kirjottaa...

Hiukset lähti x). 

Elämä jatkuu kukossa normisti.. hiusvärit vaihtuu viikottain, eiku.

Sitten käytiin vähän shoottailemassa kun ihmiset tuli meille =3. Piti tehdä cossia, voi pehva...







Ja shitten yleisesti kuulumisia. Olen melkeinviikon nähnyt painajaisia, maanantaina päässä pimeni kesken skootterilla ajamisen ja muutenkin pitkin viikkoa sumentunut maailma vähän väliä. Niin ja samsung sanoo itseään irti. Koulu stressaa itsekseen ja lisäksi vielä tracon ja palkka hommat. Tavallaan siis menee hyvin mutta stressi vähän hajottaa. Kai tämä tästä. Kirjotan kun hajoan, no ei. Mutta kyllä ärsyttää kun ei vaan meinaa onnistua joskus. Asjsdjsjds... Pitäisi kait mennä nukkumaan. Huomenna tykkimäkeen ja kohta ehkä toivottavasti mahdollisesti nukkumaan...

maanantai 12. elokuuta 2013

Elossa vielä! I'm not even sorry


En tässä ole sitten koko kesänä saanut postausta väsättyä, ups. Aattelin nyt kertoa etten mie tätä unohtanu oo tai mittää, laiska vaan oon ollu. Vähän voisin koittaa kuulumisia kertoa...




Dum dum dum... Eli kesä tuli ja kesä meni, ainaki loman osalta. Alkukesästä olin neljä viikkoa lomalla ja hienosti käytin ne lorvimiseen. Yhtä viikonloppua lukuunottamatta en kuitenkaan muista kotona niitä viettäneeni, koko kesänä. Jonkin verran vanhoja kavereita tuli nähtyä ja hauskaakin oli. Etenkin viimeisimmällä kerralla. Helpottavaa oli huomata että ihan yhtä lailla osataan säätää kuin ennenkin x). Ainut con jossa kävi oli desu koska laiskuus... Njanjanja... 4 viikkoa olin kesätöissä Jaalan vanhainkodilla ja ihan älyttömän kiva työ oli. Taidan kyllä silti pysytellä graafikkona ;).  Kevarin kyydissä istuttu aika paljon, tänään pitäisi käydä ajopuku ostamassa. Heinolassa vietin useammankin viikonlopun, koska ihmisiä =3. Ulkomaan reissu tuli tehtyä Viroon tänä vuonna. Sieltä kaikenlaista osteskeltiin. 

Kesxkiviikkona muutettiin takasin Kukkoon ja kämppä on sama, tosin yksi ihminen vähemmän. Mulla on nyt siis käytännössä oma huone, mutta se on kylläki liian kolkkoa... Tarkotus olis tosin pitää sitä sellasena olohuoneena että porukka hengailis sitten siellä... x) Koulu jatku torstaina amiksena ja sitte alko psykan ykkös kurssi... duh... Tosin aina näyttää psyka mielenkiintosemmalta =3. Njanjanja... Leikkasin ja värjäsin hiukset!
Tätä kuvalaatua... Pakko myöntää että tuo leikkaus oli täysi vhinko ja olin paniikissa... Nyt alkaa tykätä ihan kivana <3. Mutha jhuu... Ehkä joku päivä joku kiva postaus jostakin ja vähän ajatusta kirjottamiseen. Mitään kovin erityistä ei siis ole tapahtunut, mutta niin kuin veljeni äiti totesi "vielä ehtii".

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Mimicon 2013




Tää viikonloppu meni siis conittamassa Mikkelissä ihan ensimmäisessä Mimiconissa! Mutta sitä ennen vanhaa juttua tosi vähän...:

Sain tuollaiset kaunottaret puoli sattumalla! Oli tarkoitus että ostetaan syksyllä alennuksesta uudet rullaluistimet miulle, mutta törmättiinkin porukoiden kanssa noihin sattumalta ja mie rakastuin heti. Suureksi yllätykseksi porukat suostu vielä jopa ostamaan ne! Tuli osteltua samoihin aikoihin vaikka mitä muutakin, mutta en niistä jutuista viitsi enää tehdä postausta, kun aikaa on kulunut jo kuukausi...

Ja löydettiin veljen kanssa kärkkäisiltä veli colaa! Tuo pullo on nyt meidän uudelleen täyttyvä juomapullo xD.

Ja siiittteeen.. löysin vanhat pokemon-korttini! 8D Ja innostuneena siitä ostin viikonloppuna vielä uuden pakan xD. Niin nostalgista ja hauskaa ='D.

Sitten torstain cossi viimeistelyä. Alotettiin homma siis ajelemalla veljen kanssa ST1:lle ostamaan kaikille ED.iä. Päädyttiin sitten valvomaan yön läpi cosseja tehden ja lopputulos on se ettei enää ikinä juoda ED:iä! Ja tiukkaa tekee muidenkin energiajuomien ajattelu, hyi! Oli niin karsea olo aamuyöstä...

Päivällä käytiin hieman värjäilemässä...

Ja sitten siis yöpajailtiin... Kontaktiliiman haju on muuten aika karsea.. ='D

 Sitten lähtiinkin jo perjantaina Heinolaan ja sieltä lauantaina Mikkeliin kahdella autolla. Yöt nukuttu suoraan sanottuna perseelleen ja univelka on ihan karsea.. Olipahan sen arvosta ;)!

Veli =3

Meijän uusi poppikone pääs tuunaukseen. Tanssitettiin vähän ihmisiä sen tahtiin ja käytiin myös häiriköimässä myyntipöytiä... xD Ei vedä vertoja auto popituksille tietenkään. 

Ja ihan vaan pihalla istuskellessa sai nähdä yhtä sun toista. 8D Ei voinut muuta todeta kuin että "wau!".

Onnistuttiinhan me perseemme raahaamaan johonkin ohjelmaankin: eli cosplay deitissä käytiin ja hauska show oli! =D Hieman tärähtäny kuva koska veli keskittyi vähän enemmän tiettyyn cossajaan... x)

Olemme kauniita... xD Tanssimatto oli kyllä ihan yli hauska 8D! Ja mulla taas vaihteeksi vaan puolet cossista päällä ja hiukset väärin x) Ei saatu oikein hyviä shootti kuvia, joten kokonaisuudesta ei "valitettavasti" löydy kuvaa xD. Tulee sitten kunhan päästään shoottamaan kunnolla...

Ja tänään alkoi jo väsyttää. Miulle tuli karseen huono olo ja tässä on lopputulos. Kaikki yhdessä torkkumassa xD Tai ei nyt ihan kaikki...

Vielä hieman mielipiteitäni conista yleisesti:
+Tilat olivat kivat! Ja wc-tiloissa oli hyvin tilaa laitella cossia kuntoon.
+Piha-alue oli ihana, paljon nurmea, järvi, siltoja, hyviä kuvauspaikkoja ja kivenheiton päässä uimaranta.
-Desuun ja Traconiin verrattuna hirveän vähän ihimisiä =(
-Paaaljon portaita (oli hankala kulkea niitä kun pikku vyöt jaloista valu kokoajan)
+Paljon ilmaista parkkitilaa ihan pihassa!
+/-Ruokapaikat n.1km päässä? Kuljettiin autolla joten siltä osin en osaa kommentoida...
+Tunnelma oli kyllä ihmisten vähäisyydestä huolimatta hyvä ;)

Toivottavasti tästä tulee vakio con ja ihmisten kannattaa todellakin tulla seuraavalla kerralla!
Nyt kasaamaan portfolio ja nukkumaan...->