Nunneli muualla

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Just life

Viimeinen kouluviikko siis pyörähti jokin aika sitten käyntiin ja enään on 2 päivää sitä jäljellä. Nekin kaksi on pelkkiä näytelmä harjoituksia (mikä osaa olla välillä aika tylsäää, kun samaa vain toistetaan uudelleen ja uudelleen). Lauantaina taas on vihdoinkin joulujuhla ja lähtö lahteen muutaman kaverin kanssa =). Matkaa vaan stressataan vähän liikaa, kun itse haluaisin vain ottaa rennosti ja sopia jotain yksinkertaista... Siis antaa asian olla mahdollisimman paljon.

Tänään sain onneksi kirjoitettua eräälle ystävälleni kirjoittamani tarinan loppuun, joka on valtava helpotus stressaamiseeni. Lahjatkin on onneksi hankittu ja kohta on joululomalle lupa tulla ilman mitään hermoilua =). Kielimatka pitää myös koittaa varata, mutta onneksi tuli katsottua, ettei se hirveän monimutkaiselta näyttänyt.

Ei siis muuta kuin
HYVÄÄ KOULUN LOPPUA!








Ps. Tuollainen tuli postissa tälläviikolla (elokuva lippu mihintahansa studio 123:n elokuvaan) =)

maanantai 12. joulukuuta 2011

Helsingissä....



















Elikkäs tänään lähtiin ranskan ryhmien kanssa käymään Helsingissä. Ensin oltiin jonkin aikaa kaupoilla, jossa piti bongata Ranskaan liittyviä asioita ja ottaa kuvia, samalla tuli tietysti osteltua joululahjoja ja jotain muuta. Lopuksi mentiin vielä käymään ranskan kielisellä koululla katsomassa musikaalia ja hauskaa oli. =) 

Sunnuntaina tuli muuten tilattua viimeisetkin lahjat ;) Ja loppu viikko on käytännössä vain näytelmä harjoituksia, mutta pakko myöntää, että tekisi mieli mennä mieluummin tunnille istumaan... Kai siitä kuitenkin ihan hyvä tulee.... ='D




lauantai 10. joulukuuta 2011

Pikkujoulut



Tuli siis käytyä Vantaalla pikkujouluissa viikonloppuna. Tarkemmin sanottuna eilen mentiin ja tänään tultiin takasi. Porukkaa oli suunnilleen se 12 ihmistä ja oli iha järettömä hauskaa! Ainut ongelma on se, että tuli illalla lumisodassa lyötyä pää lyhtypylvääsee sen verran kovaa, että sattuu vieläki xD. Kunnon jouluruokaa, lumisotaa, pullonpyöritystä, kauhupelin pelaamista ja keskellä yötä juna-asemalle kävelemistä kyllä riitti. Juna-asema hommasta sen verran, että erään meistä piti lähteä tänä aamuna kotiin junalla, siis aamulla 4:55 lähti juna. Taksia ei enää saatu, joten piti isommalla porukalla lähtä asemalle saatille (mennessä 8 ja tullessa 7). Oltiin melkein kaikki silloin vielä hereillä siis, mutta lopulta viimesetki päästii kuudelta nukkumaan, tai siis päätettii mennä. Aamulla sitte lähes kaikki heräs silloin yhdentoista aikoihi ja ne jos joku olohuoneessa nukkujista nukkui silloin vielä, niin eipä nukkunut kauan... ='D




Ruokana oli mm. graavilohta, laatikoita, kalkkunaa ect. Ja hyvää oli! =)


Pullonpyöritys meni suhteellisen hyvin ja tietysti kunnon älyvaalla toiminnalla maustettuna. Mainittavia voisi olla esimerkiksi se kun jouduin syömään keittämättömän kananmunan kuorineen, tai kun yksi toinen tytöistä joutui juomaan jotain, misä oli jotain limsaa, glögiä, piparin palasia ja suklaata. Sitten vielä yksi esimerkki kun toinen pojista joutui suutelemaan kaikkien muiden käsiä... Mutta juu, siinä siis vain pieni ajatuksen poikanen kaikesta tapahtuneesta. Saa nähdä otetaanko uutenavuotena uusiksi ;) ~?

Vähän tulee ikävä, mutta ei niin paha, kun uutenavuotena nähdään taas!


Ps. Seuraavaan postaukseen voi tulla vielä jotaa... ;)

torstai 8. joulukuuta 2011

Kohti pikkujouluja!

Eli huomenna on lähtö Vantaalle pikkujouluihin ;). Tätä onkin tullut odoteltua ja kohta nähdään tuleeko juhlista odotuksen arvoiset. Näen siellä monia ystäviäni, joita en muuten paljon näe ja lisäksi tulossa on monia sellaisia ihmisiä, joihin ole ehtinyt vielä kunnolla tutustua. Siellä kuitenkin siis menee huominen ja osa lauantaista. Lupasin myös äidille lähteä moikkaamaan mummoa ja ukkia hänen kanssaan, joten siihen menee loppu osa lomasta.





Lahjojen paketoiminen sujui sukkelasti, kun katsoin samalla Gleen kolmannen kauden kolmatta jaksoa läppäristä <3 ;p. 

Koulu oli taas sitä samaa, eli ihan siedettävää. Matikan tunnilla (joka oli viimeinen tunti) tuli kuitenkin todella huono olo. Oksetti ja pyörrytti, mutta selvisin siitä kuitenkin. Huono olo aiheutti kuitenkin sen, että oli koko tunnin ihan pihalla. Pystyin kuitenkin jotenkin seuraamaan opetusta, mutta kaikki muu ympärillä tapahtunut meni vähän ohi. Kaiken huppu oli, kun sen sijaan että sanoin opettajalle "näkemiin" lähtiessäni luokasta, sanoin hänelle "kiitos". Saipahan kunnon naurut... ='D

'
"WTF..? Mitä täääl oikee tapahtuu??"

maanantai 5. joulukuuta 2011

Lunta











Ei kyllä ollut tarkoitus tiheemmällä blogaamisella useempaa postausta päivässä laittaa... mut joo, meilläpä satoikin lunta =). Oon iha onnessani ny siitä ja tietenki piti mennä ottaa vähä todistusaineistoa, vaikka päädyinki ottaa enemmänki kuvii jouluvaloista... Mutta joo, tässä vähä kuvia~ (En tosin vieläkään ole hirveän hyvä valokuvaaja =X)









Never enough


Tänää tuli taas vähä paska olo, ku sellasta ny vaa on liikkeellä. No kuitenkin, sain sen loppumaan suurimmaksi oaksi loppupäivää päin, mutta tilalle tuli hervoton pääkipu. Päätin sitten, etten jää näytelmä harjoituksiin, vaan lähden kotiin. Tuli sitten otettua tirsat ja saatua pään särkykin lähtemään. Nyt on vain pähän pölhö olo, kun en oo tottunu päivällä nukkumiseen.
Kuvista sen verran, että tuli vähän purettua tunteita englannin tunnilla. Kirjoittelin/piirteliin siis vähän oikeaan käteeni... Ei taida kyllä olla hirveen terveellistä tää jatkuva käden tuhriminen, mutta minkäs teet =,D. (Ja kaikki kuvat on muokattuja värien kohdalta)

Muuten tänään oli koulussa itsenäisyyspäivä juhla. Järjestys vastuu oli seiska luokkalaisilla (ysit hoitaa joulun ja kasit kevään). Pakko myöntää että hyvin hoidettu, vaikka olisi ollut kiva nähdä pikkuisia enemmän äänessä ;). Toisaalta oli piristävää saada ulkopuolisia esiintyjä. Mutta lyhyesti: hyvnhän ne seiskat selvis!

Tajusin tänään että enään kaksi viikkoa ja kauan odotettu loma -> ysin kevät! Kohta alkaa siis kauan odotettu loppu kiri! Ja pelottaa iha kivasti! Kaikki päättö totari numerot ja valtakunnalliset. Muutenkin hirveesti kaikkea (työtki alkaa sillo...). Nyt pitää vaa ottaa akikki irti viimesistä päivistä tätä vuotta =)



HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!