Nunneli muualla

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Kesä taivas

Siitä on varmaan ikuisuus kun viimeksi pidin blogia. Samalla on ikuisuus siitä, kun pidin taide sivuja. Päätin siis aloittaa kummankin uudestaan.

Töitä on jäljellä enään viikko ja sitten alkaa oikeasti kesäloma. Koulun alkuunkin on vielä rutkasti aikaa, joten ehdin nauttia kesästäkin kunnolla. Viikonloppu vapaisiin päättyvä kesätyö on siis maanantaina virallisesti ohi. Sunnuntaina ehtii olla vielä kolmet rippijuhlat, joihin pitää kaikkiin ehtiä. Sitten alkaakin cosplay puvun kanssa uurastaminen. Animeconiin mennessä pitäisi mokoma saada valmiiksi, joten toivotaan toivotaan...
(Pikainen päähän piston pohjalta tehty työ kesän kunniaksi)

Juhannus on ohi, mutta onneksi ehdin saada siitä sen verran irti, mitä aattoa kesti. Olimme yhden kaverini kanssa toisella kaverilla ja heillä oli pihassa ihan oma kokko! Hieno se oli ja suuri kuin mikä! Nyt vain pitää odotella, joski kaverilta saisi kuvia muistoksi~

(Halusin kokeilla jotain erilaista, kuin sitä tyyliä, millä yleensä piirrän)


(Kesän ensimmäinen työ ja samalla pieni kokeilu vesivärien käyttöön, on kyllä aika nam maalata TODELLA lämpimällä säällä ulkona läppärin soittaessa musiikkia vieressä)

Jos nyt tulisi vielä alkukesän helteet takaisin (niin kuin nyt näyttäisi) niin loman alusta tulisi aivan ihana <3. Tuli kyllä aika typerä olo, kun innostuimme äitini kanssa tutkimaan peruskoulun jälkeisiä jatko-opinto mahdollisuuksia läppärilläni. Molemmat pääsemässä kohta lomalle töistä ja erityisesti se, että KOULUSTA ON NYT LOMA! laittoi miettimään oliko järki ihan kotona. Kun pakkaan lisäsi vielä sen, että kello näytti jo aika paljon ja aamulla olisi aikainen herätys töihin. Ei edes ole koulua ikävä, LoL =p

Yhdeksäs luokka alkaa noin 7 viikon kuluttua, joten ei mikään kiire. Aloin nyt kuitenkin innostua ajatuksesta mennä Savonlinnan taidelukioon, etenkin, kun se meinaisi omaan asuntoon muuttamista. Tässä on kuitenkin raha ongelma, mutta saa nähdä mitä keksin. Ja TET paikkakin on vielä hankkimatta...


Nyt vielä loppukiri töistä ja cosplay tarvikkeiden hankinta, niin lomalle lähtö alkaa olla ihan valmis juttu.
Palkan tuloakaan en pistäisi pahitteeksi =p Kesä vaatteita kun ei vanhempien rahoilla enään saa. (Pitäisi vielä yksi kesähattu ja sandaalit hankkia, eli peukut pystyyn sen suhteen)

Loves summer,
wayts spring,
dislikes autum,
don't need a winter yet.

So there's just
enought time
for do the things
I really wanna do!